Salon Perniössä viljatilaa pyörittävä Arto Virtanen sai tänä vuonna viljelyynsä reilun yksitoista hehtaaria lajikeluettelon aikaisinta monitahoista Lene-ohraa. Virtasella Lene on siementuotannossa ja sato menee pakattavaksi Aki Riskin Tilasiemen-pakkaamolle. Lene on uusi Tilasiemenen ja Sejetin yhteistyössä jalostama erittäin aikainen monitahoinen ohra, jonka valkuaispitoisuus on monitahoisten ohrien korkein. Lene on pärjännyt kasvustoissa ja Tilasiemenen koeruuduilla viimeaikaisina kuivina kasvukausina erinomaisesti, monien muiden monitahoisten linjojen ollessa kovilla vaikeissa olosuhteissa.
Lääkkeitä kuivaan kasvukauteen
Virtanen pääsi kylvämään Lenen 22. huhtikuuta. Kynnetyt maat tasausäestettiin jo muutamaa päivää aiemmin kevätkosteuden säilyttämiseksi ja äestyksen jälkeen Leneä kylvettiin 240 kiloa hehtaarille, 440 itävää/m2. Lannoituksena ohralle annettiin kylvön yhteydessä sata kiloa typpeä hehtaarille. Lannoituksessa Virtanen kiinnitti huomiota erityisesti kaliumin saantiin – fosforitasot lohkoilla olivat vanhastaan korkealla.
Kesäkuun alussa Lenestä torjuttiin rikkakasvit seoksella Pixxaroa (0,35 l/ha) ja Premium Classicia (12 g/ha). Lenen vahvaa kasvua Virtanen hillitsi ajamalla 0,3 kg/ha Medax Maxia kasvustoon korrenkasvun alussa – myöhempi kasvunsäätely jätettiin tekemättä haastavien olosuhteiden kautta. Lannoitusta täydennettiin kasvukaudella vielä Mantrac Prolla. Lene ei näyttänyt tautiaineita kaipaavan, joten ne jätettiin ajamatta. ”Ei saanut vastetta, oli kyllä hyvin terveen näköistä”, kommentoi Virtanen Lene-kasvustoja.
Varsinais-Suomen kesä oli jälleen haastava, kun kuivuus vaivasi kevätviljoja ankarasti. Virtanen on lähtenyt hakemaan tähän ongelmaan ratkaisua altakastelulla. Lenen viljelyalasta hieman yli kolme hehtaaria Perniönjoen varrella oli säätösalaojitettua, josta heräsi ajatus kastelumahdollisuuteen. Virtanen pumppasi kasvukauden aikana joesta vettä salaojiin tuoden Lenelle kesäkuussa kolmesti noin viidentoista millin sadetta vastaavan altakastelun. Kastelulla saatiin tuotua satopotentiaalia kuivaan vuoteen, vaikka osa kasvustosta kärsikin kuivuudesta.
Aikaisuudella monipuolisia etuja viljelyyn
Lenen aikaisuus näkyy myös Virtasen tilalla. Ohra päästiin puimaan jo heinäkuussa 27.7. ja satoa saatiin reilu 4 500 kiloa hehtaarilta puintikosteuden vaihdellessa 13,7 ja 17,8 välillä. Aikaisuutensa ansiosta Lene soveltuu koko ohranviljelyalueelle ja Virtanen nostaakin esiin aikaisuuden tuomia etuja myös Etelä-Suomessa. Hänen tilallaan on tehty aktiivisesti töitä peltojen kasvukunnon eteen, kun lohkoja on sekä tasattu että salaojituksia kunnostettu ja täydennetty erityisesti altakastelua ajatellen. Aikainen valmistumisajankohta mahdollistaa monenlaiset toimenpiteet lohkolla vielä kesän ja alkusyksyn aikana ja Virtanen nostaa esiin myös Lenen käytön syyskasvien esikasvina.
>> Pyydä tarjous Lene-ohran siemenestä
>> Kiinnostaako sopimustuotanto? Ota yhteyttä lähimpään Tilasiemen-pakkaajaan