Tuusulalainen Mikko Peuranpää viljeli viime kesänä ensimmäistä kertaa Tilasiemenen uutuutta, Inka-kauraa. Peuranpäällä on viljelyssä noin 450 hehtaaria. Inkaa hän kylvi noin 30 hehtaaria. Siemenet toimitti Tilasiemen-pakkaamo Ituset Oy:ltä Janakkalasta.
Viime kasvukausi oli haastava ja kaksijakoinen, kun alkukesä oli hyvin kuiva ja loppukesä sateinen. "Inka selvisi hienosti näistä molemmista ääripäistä", Mikko Peuranpää sanoo.
Inka on Borealin jalostama, viljelyvarma myöhäinen elintarvike- ja rehukaura. Sillä on pitkähkö korsi ja syvä juuristo, joten se kestää kuivuutta ja poikkeuksellisia kosteusoloja paremmin kuin moni muu lajike.
Peuranpäällä ei viime kesänä ollut muita kauralajikkeita viljelyssä, joten hän ei suoraan pysty vertaamaan kauroja keskenään.
”Minulla oli kauran viljelystä pari välivuotta ja hakusessa viljelyvarma myöhäisemmän pään myllykaura. Inka valikoitui lajikkeeksi hyvin pitkälti oletetun kuivuudenkeston takia, kun nämä keväät nyt tuntuvat olevan niin usein kuivia. Toki myös satotaso ja muut hyvät arvot lajikekokeissa merkitsevät”, Peuranpää sanoo.
Hän toteaa, että Inka kyllä vastasi tähän hienosti tänä kesänä näihin vaatimuksiin.
Pitkä, mutta vahva korsi
Inkan hän kylvi toukokuun lopulla.
”Monesti kauraa viljellään heikommilla lohkoilla. Minulla Inka oli tänä kesänä yhdellä parhaista lohkoistani. Kylvötiheys oli 520 kappaletta neliölle. Typpeä se sai kylvössä hiukan vajaan 100 kiloa hehtaarille. Orasvaiheessa oli tarkoitus tehdä lisälannoitus, mutta kuivuus poisti sen suunnitelmista.”
Peuranpää toteaa, että alkukesän kuivuus muutti muutenkin suunnitelmia hyvin paljon. Rikkakasvit taimettuivat hitaasti, joten hän jätti rikkaruiskutuksen hyvin myöhään ja yhdisti siihen samaan tautiruiskutuksen. Tämä jäikin nyt poikkeuksellisesti Inkan ainoaksi ruiskutuskerraksi.
Kasvusto vaikutti koko ajan hyvävointiselta, vaikka ensimmäiset sateet tuli vasta heinäkuun puolella.
”Jyvämäärä määräytyi jo ennen ensimmäisiä sateita, joten röyhy oli ehkä hiukan pienempi mitä olisin toivonut.”
Hän sanoo, että Inkan kuivuudenkesto vaikuttaa hyvältä.
”Tässä varmaan pitää paikkansa vertaus lajikkeen pituuteen. Vaikka Inkalla onkin melko pitkä korsi, se vaikutti kyllä vahvalle. Korrensäädettä se ei saanut lainkaan.”
Lähes viiden tonnin sato
Entäpä sato? Osassa maata puhuttiin katovuodesta, mitä Inka Tuusulassa tuotti?
”Sato oli hiukan vaille 5 tonnia hehtaarilta. Analyysien mukaan sato on myllylaatua, vaikka puinti tapahtui vasta lokakuun alkupuolella sateiden pitkittäessä puintia”, Peuranpää kertoo.
Inkan hehtolitranpaino oli noin 59 kg, alle 2 millin jyviä oli 4 %, DON oli 0,25 mg/kg (250 μg/kg) ja väri pysyi vaaleana.
Hän toteaakin, ettei osaa nimetä Inkan parasta ominaisuutta.
”Ennemmin tuntuu sille, että Inkalla ei ole heikkouksia. Se on tasaisen varma laatukaura.”
Ensi kesänä hänen on tarkoitus tuplata Inka-ala.