Tilan tarpeisiin räätälöity nurmiseos näkyy maitomäärissä

Alajoen tilalla Yläneellä tilan yli neljäsataa lypsylehmää pitävät isäntä Ville Kavanderin kiireisenä rehunteon aikaan. Säilörehuksi lehmille korjataan nurmea noin 270 hehtaarilta kolmen sadon verran. Lisäksi tilalla on kolmekymmentä hehtaaria maissia ruokintaa täydentämässä.

Kavander on jo usean vuoden ajan luottanut Tilasiemenen Tilan omaan seokseen, jossa nurmisiemenseos on räätälöity yksilöllisesti tilan tarpeisiin. Kavander on suunnitellut seoksen yhdessä neuvojan kanssa ja siemenseoksen tilalle toimitti Tilasiemen-pakkaaja Kalle Pertola.

Kavander kertoo Tilan oman seoksen olevan monipuolinen. Nurmiseoksen pohjan muodostavat timotei, ruoko- ja nurminata sekä englanninraiheinä. Lisäksi mukana on apilaa. ”Timotei valtakasvina tuo satovarmuutta ensimmäiseen satoon. Nadat tuovat vahvaa versomista toiseen ja kolmanteen korjuuseen ja apila vähentää typpilannoituksen tarvetta. Apila kuitenkin pienellä osuudella, jottei se tukahduta muita lajeja. Ihan tyytyväisiä ollaan oltu seokseen ja hyviin satoihin on myös päästy,” kuvailee Kavander seoksen muodostumista.

Siemenseosta Kavander kylvää hehtaarille kolmekymmentä kiloa ja nurmet perustetaan suojaviljaan. Nurmilla Kavander pitää pääosin neljän vuoden kiertoa, jonka jälkeen nurmet uusitaan viljan alla.

Kaksi hyvää satoa siilossa

Vuoden 2025 säilörehujen Kavander kehuu olleen hyviä: ”Aika usein kuivuus vie jonkun sadon, mutta nyt on satanut nurmien kannalta optimaalisesti ja on kaksi hyvää satoa siilossa. Kolmaskin korjataan vielä, mutta hyvien satojen kautta sen lannoitusta kevennettiin.” Kaikki nurmisadot saavat Alajoen tilalla lypsykarjan lietteen, jota täydennetään tarpeen mukaan apulannalla. Tänä vuonna kaksi ensimmäistä satoa saivat sadan kilon typpilannoituksen lietteen lisäksi.

Säilörehut korjataan ajosilppuriketjulla. Ajosilppuri on yhteinen lähitilan kanssa, ja tilojen kärryillä tehdään tiivistä yhteistyötä. Tänä vuonna ensimmäinen rehunteko ajoittui kesäkuun alkupäiville ja toinen heinäkuun puolenvälin jälkeen. Kolmannen sadon korjuun Kavander arvelee osuvan syyskuun puoliväliin. Ajoitukset korjuissa osuivat tänä vuonna Kavanderin mukaan oikeaan aikaikkunaan: ”Päästiin korjaamaan rehut hyvään aikaan ja viileys pidensi korjuuikkunaa, joten hyvin sulavaa tavaraa siilossa. Se myös näkyy jo nyt maitomäärissä.”

Alajoen tilan nurmiseos 2025

  • Ruokonata Karolina 20%
  • Nurminata Eevert 12%
  • Englanninraiheinä Riikka 18%
  • Timotei Rubinia 23%
  • Timotei Liljeros 20%
  • Alsikeapila Frida 3%
  • Puna-apila SW Yngve 4%

Kiinnostaako tilasi tarpeisiin räätälöity nurmiseos? Tutustu ja ota yhteyttä lähimpään Tilasiemen-yrittäjään!