Pohjois-Karjalassa Tohmajärvellä Ari Lajunen viljelee Koivumaidon tilalla 400 hehtaarin pinta-alaa tuottaen rehua 250 lypsävälle lehmälle. Pellot ja eläimet ovat luomussa. Laadukas ja varma säilörehusato on maidontuotannon perusedellytys ja tähän onkin päästy räätälöidyllä nurmiseoksella.
Haastavat ja vaihtelevat olosuhteet
Yksi suuri haaste Koivumaidon tilalla on suuret maalajivaihtelut jopa yksittäisten lohkojen sisällä. Paras keino Lajusen mukaan olisi oma nurmiseos jokaiselle maalajille mutta toteaa myös, ettei tämä ole viljelyteknisesti realistinen vaihtoehto. Nykyistä nurmiseosta on muokattu yhdessä Tilasiemen-pakkaamon ja neuvojien kanssa ja näin on saatu aikaan seos, joka luo mahdollisimman varman ja laadukkaan sadon eri vuosina ja eri maalajeilla.
Savimailla apila kasvaa paremmin, kun taas multavammilla mailla timotei ja nurminata muodostavat pääosan sadosta. Kaikista kuivimmille hieta- ja hiekkamaille Lajunen lisää seokseen vielä kuivuudenkestävämpiä sinimailasta ja koiranheinää. Seoksen kehittäminen on jatkuva prosessi ja viimeisimpänä ajatuksena Lajunen on pohtinut ruokonadan määrän kasvattamista ja nurminadan jättämistä pois seoksesta saadakseen nurmistaan vieläkin paremmin kuivuutta kestäviä.
Koivumaidon tilalla tehdään pääosin kaksi säilörehusatoa vuodessa, mutta kuivuuden iskiessä toinen sato on jäänyt paikoitellen pieneksi. Nurmesta otetaan useimmiten kolme satovuotta ennen kuin se uudistetaan suojaviljan avulla. Lajunen on todennut tämän kierron parhaimmaksi niin nurmen sadontuoton kuin myös rikkakasvien hallinnan vuoksi. Nurmia lannoitetaan vain naudan lietelannalla, mutta tällä on kuitenkin päästy keskimäärin 6,0 tn kuiva-ainesatoon hehtaarilta.
Paikalliselta toimijalta paikallisesti hyväksi havaitut lajikkeet
Kylvömääränä seokselle on käytetty 30 kg/ha ja seokseen on valittu talvenkestävät ja sulavat lajikkeet. Seos on tilattu Pyhäselän pakkaamolta Joensuusta. Seoksessa on erityisen korkea kotimaisuusaste, sillä vain valkoapila on ulkomaista alkuperää. Näin lajikkeiden talvenkestävyys on pystytty testaamaan paikallisissa oloissa jo aiemmin ja seoksessa on käytetty parhaimmiksi havaitut lajikkeet. Yhteistyö Pyhäselän pakkaamon kanssa on ollut sujuvaa ja maatilan siementarpeet tulee hankittua Tilasiemeneltä.
Apilanurmiseos Lajunen Luomu:
- Timotei Tammisto II 44 %
- Nurminata Valtteri 14 %
- Ruokonata Karolina 13 %
- Engl.raiheinä Riikka 13 %
- Puna-apila Yngve 10 %
- Alsikeapila Frida 3 %
- Valkoapila Hebe 3 %