Tilasiemenen pakkaustoimintaa Pyhäselässä jo 30 vuotta

Pohjois-Karjalassa Joensuussa toimii Pyhäselän pakkaamo, jota pyörittävät Jouko ja Touko Laukkanen. Pakkaamotoiminta Pyhäselässä on aloitettu jo 1980-luvulla ja pakkaamo on ollut Tilasiemenen jäsenenä sen perustamisesta lähtien. Jouko Laukkanen on ollut aktiivisesti kehittämässä Tilasiementä Suomen suurimmaksi siementoimijaksi toimiessaan pitkään Tilasiemenen hallituksen puheenjohtajana.

Viljan ja nurmen siementä luomuna ja tavanomaisena

Nykyisin Pyhäselässä siemenet pakataan noin 1000 hehtaarin pinta-alalta. Pinta-ala jakautuu puoliksi nurmi- ja viljansiementen kesken,kuten myös luonnonmukaisen ja tavanomaisen tuotannon. Tuotantokasveihin sisältyy käytännössä kaikki Suomessa viljeltävät vilja- ja palkokasvit sekä nurmisiemenet. Tärkeän osan tuotantoa muodostavat 25 sopimustuottajaa, jotka tuottavat laadukasta siementä kunnostettavaksi pakkaamolle. Karjatalousvaltaisella alueella Pohjois-Karjalassa Pyhäselän pakkaamo on pystynyt tarjoamaan monille karjatiloille uuden tuotantosuunnan nurmisiementen sopimustuottajana.

Touko Laukkanen kertoo, että he tarjoavat puintiurakointia sopimustuottajilleen ja he puivat merkittävän osan sopimustuottajien nurmisiemenistä. Jouko Laukkanen toteaakin, että yhteensä puitavaa alaa kertyy vuodessa noin 300 hehtaaria, kun oma tuotantoala on 130 hehtaarin paikkeilla. Viime vuosina luonnonmukaista tuotantoalaa on lisätty kasvaneen kysynnän seurauksena eikä sopimustuottajien löytäminen ole tuottanut ongelmia.

Tuotantoa kehitetään kysynnän mukaan

Pakkaamotoimintaa on aktiivisesti kehitetty sen perustamisesta lähtien ja joka vuosi jokin rakennusprojekti on ollut joko suunnitteilla tai toteutuksessa. Viljojen ja nurmisiementen kunnostusta hoidetaan tällä hetkellä kolmella eri lajittelulinjastolla, jolloin pystytään varmistamaan täysin puhdistettavien erien puhtaus. Yhteensä vuosittain sertifioitava määrä liikkuu miljoonan kilon molemmin puolin. Tuotantoa on ohjattu kysynnän mukaan, jonka myötä viljelijöille on pystytty tarjoamaan paikallisesti parhaat lajikkeet ja lajit. Oman tuotannon lisäksi myyntivalikoimaa on helposti pystytty täydentämään muiden Tilasiemen-pakkaamoiden tuotannolla.

>> Pyhäselän pakkaamo