Astronaute kasvattaa kotimaista valkuaista

Keltasiemeninen Astronaute-herne kasvaa tiheänä kasvustona Etelä-Pohjanmaalla Taneli Marttilan tilalla. Meneillään on Marttilan ensimmäinen rehuherneen viljelyvuosi. Lisäksi tilalla on viljelyssä kauraa, härkäpapua ja ohraa.

”Lajikevalinta oli hyvin helppo. Astronaute on markkinoiden valkuaispitoisin ja satoisin lajike.”, kertoo Marttila.

Innostus rehuherneen tuotantoon lähti Marttilan työnantajalta, A-Rehulta. A-Rehu on Suomen suurin rehuherneen käyttäjä ja käyttömääriä kasvatetaan koko ajan. Tavoitteena on valkuaisomavaraisuus niin rehuissa kuin kotieläintiloillakin.

”Suosittelemme A-Rehulla mahdollisimman valkuaispitoisten lajikkeiden viljelyä. Astronaute on yksi sopimusviljelylajikkeistamme”, Marttila kertoo.

Jurvassa sijaitsevalla tilalla kasvukausi on edennyt herneen kannalta suosiollisesti, vaikkakin tavanomaisesta aikataulusta ollaan selkeästi jäljessä. Herneen viljelykokemukset ovat olleet positiivisia ja Marttila on iloisesti yllättynyt viljelyn helppoudesta.

”Tärkeintä on huolehtia hyvästä rikkakasvien torjunnasta. Syksyllä puhdasta kasvustoa on helpompaa puida”, toteaa Marttila. Kasvustonsa rakenteen ansiosta Astronaute onkin tunnettu hyvästä puitavuudesta.

Marttilan tilan viljelykiertoon Astronaute on nyt tullut jäädäkseen. Hyvänä typensitojakasvina tunnetun herneen esikasvivaikutuksesta saa hyötyä ensi keväänä vehnä. ”Rehuherneen viljelyä kannattaa ehdottomasti kokeilla paitsi viljelykierron, myös markkinanäkymien vuoksi. Kotimaisen valkuaisen kysyntä on nyt kovassa kasvussa”, toteaa Marttila.

Taneli Marttila, A-Rehu. (Kuva: Katri Ala-Kleemola)
Taneli Marttila, A-Rehu (kuva: Katri Ala-Kleemola)

Lisätietoa Astronautesta