Satoisa KWS Mistral päivitti kevätvehnävalikoiman

Magnus Östbergin tilalla Siuntiossa on viljelyssä tällä kasvukaudella peräti 25 hehtaaria satoisuudellaan vakuuttavaa kevätvehnä KWS Mistralia. Tilalla on ollut viljelyssä Amaretto-kevätvehnää jo useita vuosia, mutta nyt rinnalle otettiin KWS Mistral paikallisen Teiran pakkaamon Anders Wickholmin suosituksesta.

”Korkea satopotentiaali, erinomainen laatu ja sopiva kasvuaika”, Östberg listaa lajikevalintaansa vaikuttaneita tekijöitä.

Kylvö jo toukokuun alussa

Uudellamaalla kylvötöihin päästiin jo hyvissä ajoin toukokuun ensimmäisinä päivinä ja kasvukausi on ollut kokonaisuudessaan kevään kuivuudesta huolimatta hyvä. Se näkyy myös kasvustossa. Vankkakortisesta KWS Mistralista on odotettavissa tänä vuonna todella runsas sato.

”Odotukset ovat korkealla niin määrän kuin laadunkin suhteen. Lajikkeen iso jyvä lupaa hyvää”, kertoo Östberg.

Puinnit alkuun syyskuussa

Kasvukausi oli tänä vuonna Uudenmaan alueella noin kaksi viikkoa tavanomaisesta jäljessä. Isäntä yllättyikin iloisesti KWS Mistralin aikaisuudesta, kun se tuli tähkälle noin viikon aiemmin kuin viereisellä lohkolla kasvanut Amaretto.

”Sadonkorjuu aloitetaan epäilemättä KWS Mistralista”, arvioi Östberg heinäkuun lopulla.

Kevätvehnän puintitöihin tilalla päästiin tänä vuonna kuitenkin vasta syyskuun puolivälin jälkeen. Sadonkorjuun kynnykselle osuneet sateetkaan eivät olleet vahvakortista lajiketta nurjertaneet ja Östberg sai puida KWS Mistralin pystykasvustona.

”Korkea hehtolitrapaino ja sakoluku olivat todella positiivinen yllätys tällaisena vuotena”, tiivistää Östberg.
 

Magnus Östberg
Magnus Östberg